Terveysartikkelit

Krooninen suolistotulehdus (IBD)

kirjoittaja Melina Bruno-Paasisalo (ell), kirjoitettu 2011

Kroonisella suolistotulehduksella tarkoitetaan suoliston idiopaattista tulehdustilaa (Inflammatory Bowel Disease, IBD). Idiopaattisella sairaudella tarkoitetaan sellaista sairautta, jonka aiheuttajaa ei ole tunnistettu. Kroonista ripulia ja oksentelua voi koiralla aiheuttaa mm. ruoka-aineallergiat, haimatulehdus ja suolistoloiset sekä bakteereiden liikakasvun aiheuttama suolistotulehdus (small intestinal bacterial overgrowth, SIBO). Diagnoosiin päädytään siis sulkemalla pois muut sairaudet, varmistus saadaan suolistosta otettavilla koepaloilla.

Kroonista suolistotulehdusta (IBD) pidetään yhtenä autoimmuunitaudeista. Perinnölliset tekijät vaikuttavat taudin syntyyn, mutta mekanismia ei tunneta.

Koiran oireet vaihtelevat riippuen siitä, missä kohdassa tulehdus suolistossa on. Oksentelevilla koirilla tulehdus on yleensä mahalaukussa tai ohutsuolen alkuosassa, ripuloivilla koirilla tulehdus on suoliston loppuosassa. Ripulin laatu vaihtelee löysästä ulosteesta vesiripuliin. Oksentelun ja ripulin seurauksena koiran paino yleensä laskee, koska ravintoaineita ei imeydy.

Taudin hoitona on useimmiten jatkuva antibiootti- tai kortisonilääkitys tai näiden yhdistelmä sekä suolistoystävällinen ruokavalio. Suolistoystävällisessä ruokavaliossa proteiinit, hiilihydraatit ja rasvat on helposti sulavassa muodossa ja kaupallisissa valmisteissa on usein lisänä erilaisia maitohappobakteerikantoja, jotka ylläpitävät suoliston normaalimikrobistoa. Tauti on kontrolloitavissa, mutta ei parannettavissa.

Kroonista suolistotulehdusta sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen

Vesikoirat ry

Tervetuloa Vesikoirat ry:n verkkosivuille!

vesikoirat ry logo web