NAD- hermosyiden rappeuma (neuroaxonal dystrophia)

tuloksia päivitetty viimeksi 27.02.2017

NAD (neuroaxonal dystrophia) eli hermosyiden rappeuma on vuonna 2012 löydetty espanjanvesikoirilla esiintyvä hermostollinen sairaus. Oireina oli mm. jäykät ja hallitsemattomat liikkeet, hankaluudet jalkojen hallinnassa sekä virtsanpidätyskyvyttömyys. Tapauksia on tämän hetkisen tiedon mukaan löytynyt vain Ruotsista. Vuonna 2012 neljä alle 2-vuotiasta koiraa jouduttiin oireiden takia. Kyseiset koirat olivat kolmesta eri yhdistelmästä.

Taudin periytymistavan on todettu olevan autosomaalisesti resessiivinen. Taudin aiheuttaa yhden geenin mutaatio ja se ilmenee vain, jos pentu saa molemmilta vanhemmiltaan tautia aiheuttavan geenin.

Koira voi olla siis sairauden suhteen

  • terve: sillä ei ole perimässään tautia aiheuttavaa geeniä (kummaltakin vanhemmalta on saatu terve geeni), koira ei voi sairastua tautiin eikä voi myöskään periyttää kyseistä tautia
  • kantaja: sillä on vain yksi terve geeni ja yksi sairautta aiheuttava geeni eli se ei sairasta itse tautia, mutta voi periyttää sitä
  • sairas: koira on perinyt molemmilta vanhemmiltaan sairautta aiheuttavan geenin ja näin ilmentää sairautta eli sillä on NAD-taudin oireita

Terve, urokset

Bingelin Quo Vadis
Canes Marinos Bonito
Zorrazo Infiesto

Terve, nartut

Bingelin Quality Vanilla
Kirsun Cierta
Zorrazo Quality
Zorrazo You Are All Ineed

Terve, laskennalliset tulokset, urokset

 Calmigos Gacho

Terve, laskennalliset tulokset, nartut

 

Kantaja, urokset

 

Kantaja, nartut

 

Sairas, urokset

 

Sairas, nartut