Jäsenlehden artikkeleita

Matkalla maailmalla - Portugalinvesikoirakongressi Algarvessa

Maanantai-aamuna kello kolmen aikaan soi herätyskello... unelmaloma voi alkaa!

Kaikki lomathan ovat yleensä unelmalomia, mutta tämä oli ihan erityisen odotettu ja pitkään suunniteltu. Kyseessä oli kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan ihanan rodun alkuperämaahan ja vieläpä mahtavassa seurassa. Olimme siis matkalla Portugaliin, tarkemmin ottaen Taviraan, jossa järjestettäisiin maailman ensimmäinen kansainvälinen portugalinvesikoirakongressi. Omia koiria ei tällä kertaa valitettavasti ollut mahdollista ottaa mukaan ja niitä meinasikin tulla viikon aikana kova ikävä, etenkin kun kotona syntyi pentue juuri sillä aikaa.

Mutta odotukset olivat korkealla ja mieli hilpeä väsymyksestä huolimatta, kun meidän viisihenkinen reissupoppoo reilu viiden tunnin lennon jälkeen saapui Lissaboniin. Edessä oli kuitenkin seikkailua vielä parin junamatkan verran ennen määränpäätä, joten Lissabonissa ei juurikaan nähtävyyksiä keretty katselemaan. Vain pikainen lounas, kaffet ja metromatka saivat riittää. Seuraavaksi matkasimme kolmisen tuntia junalla Faroon. Junamatkalla tosin näki upeita maisemia ja vierivieressä köyhiä hökkelikyliä ja hienoja asutuksia uima-altaineen. Ja oliivipuita, niitä riitti silmänkantamattomiin. Päivän polttavin kysymys kuuluikin, että kuka ne kaikki oliivit sieltä oikein poimii?! Farosta vielä vaihto paikallisjunaan, jonka päätepysäkkinä vihdoin Tavira. Monimutkaisen taksin metsästyksen jälkeen pääsimme majapaikkaamme Pedras D'el Reihin, ihanaan lomakylään, joka oli kuin Wisteria Lane sarjasta Täydelliset naiset. Pitkän reissaamisen jälkeen sitä ei tosin jaksanut ihastella ja pimeääkin oli, joten sänky oli se mieluisin ajatus siihen tilanteeseen.

Tiistaiaamun auringonpaiste kruunasi aamupalan omalla terassilla. Alueella oli ihana pikkukauppa, josta sai kaiken tarpeellisen, myös joka aamu leivottua tuoretta leipää. Aamiaisen jälkeen oli tiedossa hengailupäivä, tutustumista alueeseen, ihmisten ja portugeesien pongailua. Pikku hiljaa tutun oloisia kasvoja alkoi ilmestymään paikalle ja Facebookin kaverilistan nimet ja kuvat alkoivat hahmottua myös elävinä ihmisinä. Tiedossa oli, että tapahtuma tuo yhteen noin 200 rodun harrastajaa 17:sta eri maasta! Ehkä odotetuin tapaaminen oli portugalilainen Rodrigo Pinto, jonka koirien mahtavaa vesityöskentelyä monet ihailevat, minäkin. Minulle kohokohta oli tavata myös tuontiurokseni Sällin kasvattaja Jane Anderson Australiasta, koska häneen olin ensimmäisiä kertoja yhteydessä jo kymmenisen vuotta sitten. Monen monesta muustakin vuosikausien virtuaalituttavasta tuli oikeita tuttavia tämän reissun myötä.

Vesityöskentelyä pääsimmekin seuraavana päivänä ihastelemaan Praia do Barrilin rannalle. Ohjelmassa oli ulkolaisille koirille tarkoitettu ensimmäisen tason vesityökoe. Rannalle puksutettiin varsin hauskalla pikku junalla ja paikan päällä oli mahtava tunnelma! Aurinko paistoi, upeita koiria ja ihmisiä oli pilvin pimein. Koirien ja heidän omistajien työskentelyä oli upeaa seurata ja vahvistui vielä entisestään ajatus siitä, että vesityöhommat olisi saatava tänne meillekin, ihan kunnolla! Ykköstason vesityökoekoe pitää sisällään lyhyen uintimatkan omistajan kanssa ja kelluvan esineen noudon sekä upotetun esineen sukeltamalla haun. Kokeiden jälkeen rentouduttiin vielä Atlantin aalloissa kellumalla ja nautittiin rantaravintolassa ranskalaiset kera majoneesin, joka olikin matkan suosituin pikaruoka. Kävimme toki nauttimassa myös paikallisista suussa sulavista meren antimista lähikylien rantaravintoloissa, mutta tuttu ja turvallinen ranskalaisannos antoi puhtia päivään monessa välissä viikon aikana. Keskiviikkon ohjelmaan sisältyi myös laivaristeily jokia pitkin. Ihan merelle asti delfiinien pariin ei kuitenkaan päästy.

Torstai - toinen vesityöpäivä. Sää suosi rantatapahtumaa taaskin ja kakkos- sekä kolmostason koirat ohjaajineen esittelivät taitojaan meren melkoisissa aalloissa. Koirakoiden yhteistyö tälläkin kertaa oli aivan käsittämättömän hienoa katseltavaa ja päivän päätteeksi saimme vielä nähdä pelastuskoirien toimintaa, kuinka vene vedetään rantaan ja veden varaan joutunut ihminen pelastetaan. Rodrigo Pinton ja hänen poikansa Goncalon, sekä heidän koiriensa lisäksi saimme nähdä taidonnäytteitä myös italialaisilta Do Lusiadas -koirilta sekä myös portugalilaiselta uran uurtajalta Carla Peraltalta koirineen. Näissä vaativimmissa tasoissa koiran tulee uida kohtalaisen pitkä matka omistajan kanssa, tuoda veneestä "viesti" rantaan, noutaa verkot veneestä käsin ja sukeltaa upotettu esine. Taitavat koirakot yhdistettynä kauniiseen merenrantaan oli aivan henkeäsalpaava yhdistelmä. Iltapäivällä ohjelma jatkui luentojen merkeissä. Esitelmöitsijöinä Carla Peralta, joka antoi lyhyen briiffauksen portugeesin luonteesta ja käyttäytymisestä arkipäivän toiminnassa. Cesar Bouzon kertoi työstään terapiakoirien parissa, esimerkkikoirana tietenkin portugeesi. Terapiakoiran toimintaa saimme seurata videolle kuvattuna. Todella huikeaa oli nähdä, miten lapsen kuntoutuminen edistyy koiran avulla! Rodrigo Pinto kertoi meille vesityöhän kouluttamisesta ja koiran toiminnasta vedessä ja Italian portugalinvesikoirayhdistyksen Maurizio Basciu jatkoi samaa aihetta sivuten, keskittyen vaan enemmän portugeesiin pelastustyöskentelyssä. Päivän päätteeksi oli yleisöllä mahdollisuus jäädä kuuntelemaan paneelikeskustelua ja esittää kysymyksiä päivän aiheisiin liittyen. Iltaa vietimmekin sitten oman paikan ravintola-alueella istuskellen monien erimaalaisten portugeesi-ihmisten kanssa ja mitäs siinä muutakaan, kuin mielenkiintoista keskustelua koirista ja iltapalaksi ranuja ja majoneesia...

Sateisena alkanut perjantai oli kongressin virallinen avajaispäivä, päivä täynnä todella mielenkiintoisia luennoitsijoita ja aiheita. Kaikkien rodun harrastajien tuntema Carla Molinari kertoi kattavasti rodun syntymästä ja sen kehityksestä Portugalissa ja sen leviämisestä muualle Eurooppaan ja Amerikkaan. Tämän jälkeen rodun historiasta ja kehityksestä Amerikan mantereella esitelmöi Maryanne Murray, joka itse on aktiivisesti portugeesien parissa toiminut jo vuodesta 1979 ja vaikuttanut myös PWDCA:ssa monessa eri virassa. Itselleni oli näin media-alan opiskelijana myös tosi mielenkiintoista havaita näiden kahden eri kansalaisuuden esittämistyyli ja miten powerpoint-esitykset oli rakennettu. Carlalla hillittyä ja Maryannella rempseää jenkkityyliä, molemmat kuitenkin erittäin hyviä ja asiantuntevia esityksiä. Arja Koskelon tietoutta rodun tilanteesta Skandinaviassa kuultiin myöskin ja tätä kautta pääsivät suomalaisetkin portugeesit esille hyvin. Jossain vaiheessa päivää rankkasade yllätti niin pahasti, että koko luentosalin lattia lainehti vedestä. Ilmeisesti kevyesti katettua salia ei oltu tarkoitettu niin hurjiin säävaihteluihin, mutta henkilökunta kiikutti juoksujalkaa rättejä, pyyhkeitä ja ämpäreitä pahimpiin kohtiin ja ohjelmaa päästiin jatkamaan. Iltapäivän ohjelmistoon kuului useita luentoja trimmaustyyleistä sekä väreistä ja niiden periytymisestä. Aiheista luennoivat Isabel Alexandra Nobre Portugalista, Christine Harris Amerikasta ja Carla Cruz Portugalista. Nämä ehkä ovat myöskin ne silmiinpistävimmät ja eniten erimielisyyttä aiheuttavat seikat ja kansainvälisellä tasolla erottavat rodun yksilöt toisistaan. Itsellänikin olisi monen monta mielipidettä asiasta, mutta ne jääköön kuitenkin tässä yhteydessä julkaisematta. Eläinlääkäri/kasvattaja Hugo Oliveira ja eläinlääkäri/ulkomuototuomari Rui Concalves ottivat vielä esille monia tärkeitä jalostukseen ja terveyteen liittyviä asioita ja päivä päättyi paneelikeskusteluun ja kyselytuokioon.

Lauantaiaamu valkeni myöskin suht' harmaana, mutta eipä tuo juuri haitannut koska ohjelma jatkui edelleen sisätiloissa. Suomessakin usein vieraillut ulkomuototuomari Rui Oliveira esitteli meille rotustandardia, mittasuhteita ja yleisesti koiran ulkonäköseikkoja erittäin selkeillä kuvituksilla havainnollistaen. Ja tämän jälkeen vielä väriasiaa Nanci Pereiralta. Itse luennot päättyivät tähän, iltapäivä olikin sitten varattu paneelikeskustellulle ja kysymyksille. Ennen iltakarkeloita lähdimme omalla porukalla vielä myöhäiselle lounaalle ja tuliaisostoksille Taviraan ja tulihan siinä vähän muutenkin paikkaa ihasteltua mm. vanhan kaupungin muureilta käsin. Illalliselle päästiin pukeutumaan sitten ihan vimpan päälle, muuten kun oli tassuteltu huolettomasti varvassandaalityylillä, kuten lomalaisen kuuluukin. Aluksi saimme nauttia portugalilaisen tanssiryhmän kansantanssiesityksistä, johon yleisökin pääsi osallistumaan. Aikuisikäisten tanssiparien joukossa hurmasi huomattavasti nuorempi pari, joka taidoista päätellen oli tanssinut koko ikänsä, eli oman arvioni mukaan ehkä kuusi vuotta. Pikkutytön helmat hulmusivat siinä missä isoillakin leideillä ja pienen pojan herrasmiesmäiset eleet olivat todella hellyyttävää katseltavaa! Valokuvauskilpailukin oli tapahtumassa järjestetty ja hiphei, kun nappasinkin neljännen sijan meidän ihanan Ukon iloisella kuvalla! Palkintona kauniita koriste-esineitä, portugeesiaiheisia tietenkin. Itse illallinen ei ollut kovinkaan kehuttava, olisi eräällä tietyllä englantilaiskokilla ollut varmasti muutama f-sana sanottavanaan. Mutta seura sitäkin parempaa! Tosin meidän porukka saapui illallissaliin paikalle vasta viime tingassa ja jostain kumman syystä paikat oli laskettu väärin, joten jouduimme eri pöytiin istumaan. Minä ja kaimani jäimme jopa odottelemaan pöytää, kun niitäkin oli liian vähän. Salin yhteen nurkkaukseen katettiin sitten tunnelmavalaistuksella varustettu pöytä kuudelle viimeiselle vieraalle ja saimme seuraksemme mukavat rouvat Norjasta ja ihanan ruotsalaisen nuoren pariskunnan. Kyllä juttu luisti ja illan mittaan tuli todettua, että portugeesiporukat ympäri maailman osaavat myöskin juhlia ja pitää hauskaa!

Sunnuntai - ja se loman tylsin päivä; kotiinlähtöpäivä. Olotila hiukan väsähtänyt edellisen illan jäljiltä, vaisua pakkausprojektia aamulla hiljaisuuden vallitessa ja sitten vielä katsomaan paikallisille portugeeseille tarkoitettu Match Show, jonka tuomaroi Koskelon Arja. Meidän porukalla oli tämän jälkeen lähtö edessä, joten itse päänäyttely valitettavasti jäi väliin. Kotimatka sujui rauhallisesti, tällä kertaa kylläkin jätettiin ei-niin-miellyttävä paikallisjuna väliin ja päräytettiin taksilla suoraan Faroon, junalla Lissaboniin, yölennolla takaisin Helsinkiin ja järkyttävän väsyneenä kotiin pentulaatikon äärelle!

Reissusta jäi ihania muistoja; oli fantastinen paikka, mahtava kokemus, todella hyvin toteutettu tapahtuma ja aivan varmasti olen mukana, jos vielä toistamiseen järjestetään! Ehkäpä vaikka sillä kertaa ottaisi omat koiratkin mukaan.

Linkkejä tapahtumaan liittyen:

Vesikoirat ry

Tervetuloa Vesikoirat ry:n verkkosivuille!

vesikoirat ry logo web